Mitalit ja muotokuvat
Risto Ryti -seuran ensimmäisiin tavoitteisiin kuului näköismuistomerkin aikaansaaminen Risto Rytistä. Taiteilija Raimo Heimon suunnittelema Risto Ryti -mitali on patinoitu ja lyöty ns. ”tompakkimitali”, joka kuvaa korkeiden kallioseinämien ympäröimänä seisovaa miestä tekstein ”Servus patriae fidelis”. Mitali julkistettiin 1.12.1994.
Kuvanveistäjän Yrjö Liipola muotoili vuonna 1942 Suomen Huollon Kansanavun tilauksesta Risto Rytin korkokuvan. Korkokuvaa annettiin tunnustukseksi parhaille Kansanavun 1942–1949 järjestämän suurkeräyksen kerääjille, ensimmäisenä vuonna reliefi luovutettiin läänin maaherralle tunnustuksena läänissä suoritetusta keräystyöstä. Vuonna 1943 korkokuvaa luovutettiin parhaille keräyskunnille ja – kaupungeille. Vuonna 1944 sotatilanteen muututtua reliefin tilalle tuli Liipolan muotoilema Suomen vaakuna.
Suomen Kulttuurirahasto aloitti vuonna 1979 maakuntarahastojen Suomalaisia suurmiehiä -sarjan, johon Heikki Nieminen suunnitteli 1997 Risto Ryti mitalin. Kulttuurirahaston hallitus myöntää maakuntarahastojen esityksestä henkilöille tai yhteisöille mitaleja palkinnoksi oman maakunnan hyväksi tehdystä työstä. Mitalit jaetaan kunkin maakuntarahaston vuosijuhlassa apurahojen jaon yhteydessä.
Katajanokan hotellissa on kuvanveistäjä Sofia Saaren muotoilema pienoisrintakuva Risto Rytistä. Se on rinnakkaisteos saman tekijän muovailemalle näköispatsaalle Porissa ja paljastettiin 6.2.2009.